Lähes 20 000 kävijää osallistui DocPoint-festivaalille
Vuoden ajankohtaisin festivaali DocPoint tavoitti dokumenttielokuvien ystävät laajasti. Lähes 20 000 kävijää osallistui festivaalin näytöksiin ja tapahtumiin kuuden päivän aikana. Tämä on korkein kävijämäärä koronapandemian jälkeen. Mukaan mahtui yllätyshittejä, useita loppuunmyytyjä näytöksiä ja onnistuneita ammattilaistapahtumia.
”Taiteella on ollut aina kokoaan suurempi vaikutus niin hyvään elämään, kriittiseen ajatteluun, talouteen, työllisyyteen kuin yhteenkuuluvuuteenkin. Tässä ajassa tuntuu erityisen merkitykselliseltä, että näin iso joukko osallistui DocPoint-festivaalille”, kommentoi toiminnanjohtaja Johanna Råman festivaalin kävijämäärää.
Katsotuimmaksi elokuvaksi nousi reilulla ylivoimalla Johatsu – Into Thin Air, joka kertoo japanilaisesta ilmiöstä, jossa ihmiset tekevät erinäisistä syistä tarkoituksellisen katoamistempun. Myös sisäistä rauhaa etsittiin sankoin joukoin, sillä toiseksi katsotuimmaksi elokuvaksi nousi dalai-lama-elokuva Wisdom of Happiness. Kolmannelle sijalle ylsi äitiyden ja taiteilijuuden yhdistämisestä kertova, festivaalin avajaiselokuvanakin nähty Unohda elokuvien teko! Kärkisijoille ylsivät myös kivien monitasoisesta maailmasta kertova Apple Cider Vinegar ja vanhaan irlantilaiseen televisiokilpailuun palaava Housewife of the Year.
Myös ammattilaistapahtumat ja DocPoint IMPACT -päivä kasvattivat kävijämääriä edellisistä vuosista. Lisäksi helsinkiläisille ala- ja yläkoululaisille järjestettiin maksuttomia DOKKINO-näytöksiä Vuotalolla ja Malmitalolla. Yleisönäytösten lisäksi dokumenttielokuva-ala kokoontui kunnioittamaan dokumentaristi Iikka Vehkalahden muistoa Cinema Orioniin yksityisnäytökseen.
DocPoint Helsingin sisarfestivaali DocPoint Tallinn järjestettiin samaan aikaan jo 16. kertaa.
DocPointin tapahtumia tukevat Helsingin kaupunki, Suomen elokuvasäätiö, Opetus- ja kulttuuriministeriö, Yle, AVEK, Niilo Helanderin Säätiö, RELEX Säätiö parempaan tulevaisuuteen sr, Kirkon mediasäätiö, Nordisk kulturkontakt, Svenska kulturfonden, Konstsamfundet, Goethe-Institut Finnland, Istituto Italiano di Cultura di Helsinki, Institut français de Finlande, Flanders in the Nordic Countries, Irlannin suurlähetystö Suomessa, Tšekin tasavallan suurlähetystö Helsingissä, Viron suurlähetystö Helsingissä ja Romanian kulttuuri-instituutti Tukholmassa.
Kuva: Alejandro Ramirez




