Tunnelmia DocPointin palkintogaalasta

Festivaalilauantaina DocPointissa kokoonnuttiin festivaalikeskukseen palkintojenjaon äärelle. Lue Festarilehden jutusta, mitä DocPointin kilpasarjojen sekä elämäntyöpalkinnon voittajat sanoivat puheissaan!

Palkintogaalan avasi Apollo-palkinnon myöntäminen ohjaaja Virpi Suutarille hänen merkittävästä työstään suomalaisen dokumenttielokuvan edistämiseksi. Virpi Suutarin puhe on luettavissa alla.

“Kiitän siis lämpimästi DocPointia tästä kauniista, arvokkaasta huomionosoituksesta. Kun palkinnon myötä nyt juhlitaan tätä minun niin sanottua uraani, niin voin kertoa, että siinä ovat olleet osallisina myös ympärilläni elävät ihmiset. Esikoiseni Iivari, joka on muuten täällä, syntyi 30 vuotta sitten leikkausprosessin keskelle, kun hänen äitinsä oli leikkaamossa hiomassa elämänsä ensimmäistä mestariteosta yhdessä Susanna Helken kanssa. Elokuvan nimi oli Synti – dokumentti jokapäiväisistä rikoksista. Vauvan rintaruokintaväli on noin kolme tuntia. Koska kännyköitä ei tuohon aikaan ollut, jouduimme vauvan kanssa sopimaan imetysajan kellon tarkkuudella. Mutta kuten me elokuvaa intohimoksemme tekevät tiedämme, ajantaju häviää ja toisaalla kotona itkevä lapsi huutaa nälissään äidin rintamaitoa, sitä kuitenkaan saamatta. Neuvokas vauva turvautui isänsä hauikseen ja imettyä sitä aikansa oivalsi, ettei täältäkään mitään irtoa. Nyt 30 vuotta myöhemmin voi helpottuneena todeta, että kaikista kolmesta lapsestani on äidin ja isän sekasortoisista töistä huolimatta kasvanut kunnon kansalaisia. Kiitos rakkaimmista rakkaimmat Iivari, Aino ja Siiri.

Minulla on ollut suuri onni synnyttää myös useita elokuvia, ja myös niistä on tullut lapsiani, joita ei paremmuusjärjestykseen voi laittaa. Elokuvieni henkilöistä on tullut läheisiä ystäviä, joskus melkeinpä perheenjäseniä. Dokumenttielokuvan henkilöt lahjoittavat elämänsä meidän tekijöiden käsiin ja tätä lahjaa meidän tulee käsitellä suurella kunnioituksella. Ja jotta elokuvasta tulisi koskettava, sen maailma on liitettävä omaan sydämeen. Tekijänä minulla on ollut yksi johtava periaate: hankkiutua itseäni lahjakkaampien seuraan. Elokuvanteko on ennen kaikkea parviälyn tuote. Kun 30 vuotta sitten tein kollegani kanssa kokemattomana ohjaajana tuota alussa mainittua elokuvaa ja maalailimme kuvaaja Heikki Färmille fantastisia kuvallisia visioitamme, niin Heikki kuuliaisena alkoi toteuttaa niitä. Pian löysimme itsemme kuvauspaikalta, jonne alkoi saapua kuorma-autolasteittain kraanoja, suuria valonheittimiä, aggregaatteja ja assistentteja. Tämän pienimuotoisen dokumenttielokuvan tuottaja Lasse Saarinen totesi ensimmäisen kuvausviikonlopun jälkeen: “No niin, koko elokuvan budjetti on nyt käytetty.”

Kiitän työtovereitani kaikesta siitä pitkämielisyydestä, suurenmoisesta luovuudesta ja rakkaudesta, jota he ovat työmme äärellä jakaneet. Kiitos muun muassa leikkaaja Jussi Rautaniemi, säveltäjä Sanna Salmenkallio, äänisuunnittelija Olli Huhtanen, kuvaajat Heikki Färm, Teemu Liakka, Jani Kumpulainen, oikea käteni Teresa Sadik-Ogli, graafikko  Hermanni Suppanen ja monet monet muut. Te olette todella rakkaita, tärkeitä ihmisiä mun elämässä, ja ilman teitä en todellakaan olisi vastaanottamassa tätä arvokasta palkintoa. Elämme kovia aikoja, ja dokumenttielokuvan tekijöiden kriittistä ja rohkeaa katsetta tarvitaan nyt varmasti enemmän kuin koskaan. On kerrottava tavallisesta epätavallisesti, mentävä sinne, mistä emme edes vielä tiedä. Ja ne jotka luulevat, että tällaiset elämäntyöpalkinnot enteilevät taiteellisen uran loppua, joutuvat pettymään, koska nyt tämä vasta alkaa! Kiitos!”

Kilpasarjojen voittajat

Seuraavaksi jaettiin kaikkien aikojen ensimmäiset DocPoint-palkinnot kotimaisille lyhytelokuville. Tuomariston kunniamaininta meni Marjo Levlinin elokuvalle Underdog.

Levlin vastaanotti palkinnon paikan päällä: “Kiitos DocPointille töideni esittämisestä jo toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla korona-aikana seurasin festivaalia sohvalta. Olen onnellinen AV-arkista, joka toisinaan levittää töitäni. Ne eivät olisi missään ilman AV-arkkia, koska en ole itse levityshenkinen. Tietenkin haluan kiittää rahoittajia, jotka ovat auttaneet minua vuosien varrella: Taike, Konstsamfundet ja AVEK, kiitos. Mietin myös ihmisiä, taiteilijoita, jotka istuvat saamiemme apurahojen takana ja tekevät valtavasti töitä palkkiotta saadakseen rahat meille. Olen kiitollinen kaikille ihmisille, jotka tekevät sitä.”

Kotimaisen lyhytelokuvakilpailun voitto meni Antti Lempiäisen ohjaamalle elokuvalle Huoneet. “Kiitos tuomaristo ja DocPoint, lempielokuvafestivaalini koko maailmassa! Olen kasvanut tämän festivaalin mukana ammatissani ensimmäiseltä festivaalilta tähän päivään asti. Kaikilla täällä näkemilläni elokuvilla on ollut massiivinen vaikutus elämääni, ja neljä omista elokuvistani on saanut maailmanensi-iltansa DocPointissa. Siksi tämä palkinto on todella erityislaatuinen, arvostan sitä todella”, Lempiäinen kiitteli puheessaan.

Seuraavaksi jaettiin palkinnot pitkille elokuville Kotimaisessa kilpasarjassa. Myös Kotimaisen kilpasarjan tuomaristo myönsi kunniamaininnan, joka meni Milja Viidan ohjaamalle dokumenttielokuvalle Skönärit. “Kiitos tuomaristo, kiitos DocPoint! Olen aivan häkeltynyt. Kiitos kaikille merimiehille, jotka antoivat minun käyttää materiaalia. Sanon nyt heidän nimensä, koska he ovat erityisiä ihmisiä: John Konkola, Ari Mylly, Sakari Leino, Jukka Salokaarto sekä Martti ja Yrjö Mankonen, jotka ovat jo poissa. Haluan omistaa tämän elokuvan kaikille ihmisille, jotka tallentavat historiaamme säästäessään onnelliset asiat arkistoihinsa, sekä ihmisille, jotka tekevät kovasti töitä säilyttääkseen muistot meille sekä tuleville ihmisille. Arkistot ovat kallisarvoisia asioita. Elokuvan rahoitti Lönnströmin taidemuseo, kiitos heille”, Viita kommentoi kunniamainintaa.

Kotimaisen kilpasarjan DocPoint-palkinnon voitti Chico Pereiran elokuva 11 Underground. ”Tämän vuoden DocPointissa ei voi olla muistamatta Iikka Vehkalahtea. Hänen hahmonsa ja muistonsa ovat olleet lähellä sydäntä läpi tämän dokumenttielokuvan juhlan. Kun muutin Suomeen, olin Zoom-keskustelussa Iikan kanssa. Iikka oli toisessa ikkunassa ja minä kollegani kanssa toisessa. Keskustelun lopussa hän sanoi meille, että meistä tulisi hyvä pari. Häkellyin ja punastuin. Nyt meillä on kymmenkuukautinen tyttö. Hänellä ei ollut silmää ainoastaan dokumenttielokuvalle. Kiitos, DocPoint!”

Viimeisenä palkittiin Kansainvälisen kilpasarjan voittajaelokuvat. Myös Kansainvälisessä kilpasarjassa tuomaristo jakoi DocPoint-palkinnon lisäksi kunniamaininnan, joka meni Klára Tasovskán elokuvalle I’m Not Everything I Want to Be. “Itse asiassa nimenomaan Iikka Vehkalahti rohkaisi minua tekemään elokuvan valokuvista, joten kiitos hänelle. Päähenkilöni on valokuvaaja, joka ei saanut tunnustusta ennen 70 vuoden ikää. Elokuvan nimi on I’m Not Everything I Want to Be, eikä hän vieläkään ole kaikkea, mitä haluaa olla. Hän haluaa olla vaikuttaja, joten pyytäisin teitä seuraamaan häntä Instagramissa. Kiitos palkinnosta!” Tasovská sanoi kiitospuheessaan.

Kansainvälisen kilpasarjan pääpalkinto meni Myrid Cartenin ohjaamalle elokuvalle A Want in Her. Carten ei päässyt paikan päälle DocPointiin, mutta lähetti kirjallisesti terveisensä gaalayleisölle: “Olen pahoillani, etten päässyt paikalle tänä iltana juhlimaan kanssanne. Saan kuukauden päästä ensimmäisen lapseni, tai toisen, jos tämä elokuva lasketaan. Kuten monien muidenkin elämän tärkeiden asioiden kohdalla, epäilin, tulisiko tämä elokuva toimimaan. Elokuvan olemassaolo on vaatinut riskinottoa ja luottoa monilta ihmisiltä, joten on ilo ja kunnia nähdä sen puhuttelevan niin yleisöä kuin tuomaristoakin. Kuten suuri Nick Cave sanoo: “Mikä ei tapa, tekee hullummaksi.””

Kuvat: Roope Hartikainen